Ostoskori

Yhdistyksen jäsenyys muuttuu! Uusi jäsenyys astui voimaan 10.1.2022 ja se tarkoittaa sitä että laji menee Suomessa kovaa kyytiä eteenpäin. Uusina ominaisuuksina jäsenyys on nyt jakautunut kahtia, ns. tavalliseen vuosijäsenyyteen sekä kilpailijalisenssiin. Oheisessa tekstissä hieman lisätietoja jäsenyysvaihtoehdoista.

Yhdistyksen jäsenyys on nyt maksullinen

Yhdistyksen jäsenmaksua on muutettu viimeksi vuonna 2015, jolloin yhdistyksen toistaiseksi suurikokoisin vuosikokous päätti ettei jäsenmaksua peritä lainkaan. Yhdistyksen jäsenmaksu olikin pyöreät 0 euroa jopa noin kuuden vuoden ajan. Jälkikäteen todettakoon, että on suoranainen ihme, että kaikki tapahtumat, treenit sekä muut velvoitteet on saatu vietyä kunnialla lävitse.

Kesän 2021 vuosikokouksessa, hallitus päätti yhdessä paikalle saapuneiden jäsenien kanssa, että jäsenyydestä tehdään maksullinen. Vuosimaksun suuruudeksi määriteltiin päätä huimaava 20 euroa.

Tuleva jäsenmaksu, on yhdistyksen toiminnan kannalta elintärkeä. Lähes yksikään organisaatio maailmassa, ei kykene toimimaan ilman toimivaa kulurakennetta. Mikäli Street Workoutin on tarkoitus joskus kasvaa Suomessa varteen otettavaksi lajiksi, on meidän pystyttävä luomaan myös organisaatiollisia rakenteita. Tähän kuuluvat niin kaupalliset tahot, kuin seuratkin ja kaikkien näiden olisi pystyttävä toimimaan yhteisillä pelisäännöillä. On selvää että tällaisen sirkuksen pyörittämiseen, tarvitaan pätevää henkilökuntaa.

Vaikka yhdistyksen toiminnan luonne on yleishyödyllistä, sekä voittoa tavoittelematonta, ei se tarkoita sitä, etteikö rahaa tulisi ohjata niille tahoille, jotka laittavat työtunteja likoon tavoitteidemme eteen. Kaikkein eniten innoissani olen siitä, että tämän muutoksen johdosta, meillä voi olla tulevaisuudessa mahdollisuus luoda työpaikkoja yhdistyksen sisälle.

Vuosittainen jäsenmaksu ja kilpailulisenssi

Vuosittainen jäsenmaksu, on otettu käyttöön jo tammikuun 10. päivästä lähtien. Täysin mutkitta ei tätäkään prosessia saatu puskettua läpi, vaan jouduimme päätymään väliaikaisratkaisuun, joka palvelee meitä toistaiseksi.

Vuosittainen jäsenmaksu 20 €

Vuosittainen jäsenmaksu on yhdistyksen perusta. Sen avulla tulemme jatkossa mahdollistamaan sekä rahoittamaan yhdistyksen toimintaa, kuten kilpailuja, tapahtumia, leirejä ja yhteiskokoontumisia. Lisäksi se kattaa osan hallinnollisista kustannuksista, kuten nettisivun ylläpidon. Varojen käytöstä pääsette päättämään te jäsenet. Jokainen vuosittaisen jäsenmaksun maksanut, on oikeutettu osallistumaan yhdistyksen vuosittaiseen jäsenkokoukseen, jossa valitaan mm. yhdistykselle toimihenkilöt, sekä käydään läpi kuluneen vuoden budjetti sekä toimintaa.

Myöhemmin jäsenyys tulee oikeuttamaan myös jäsenetuihin sekä alennuksiin.

Kilpailulisenssi 35 €

Kilpailulisenssi on erillinen kilpailijoille suunnattu jäsenyysvaihtoehto. Se oikeuttaa jäsenen osallistumaan Suomen Street Workout ryn järjestämiin virallisiin kilpailuihin kuluvan jäsenkauden aikana. Kilpailusysteemi on kokemassa myös tänä vuonna muutoksen. Mutta siitä lisää toisessa artikkelissa.

Kilpailulisenssin tulee olla voimassa ennen kilpailuun ilmoittautumista, joten huomioithan sen käsittelyyn kuluvan ajan lisenssiä hankkiessa.

Mikäli jäsen on maksanut vuosittaisen jäsenmaksun, mutta haluaa samalle jäsenkaudelle kilpailulisenssin, vähennetään vuosimaksun erotus kilpailulisenssin hinnasta.

Jäsenyyden pääset hankkimaan, tästä linkistä:

https://www.suomenstreetworkout.fi/?page_id=170

Uusi jäsenrekisteri

Jäsenyyden muutosten yhteydessä uudistuu myös koko Suomen Street Workout yhdistyksen jäsenrekisteri. Se tarkoittaa sitä, että koko vanha jäsenrekisteri tullaan poistamaan. Näin ollen saamme ajantasaisemman kuvan jäsenistämme, sillä monet nykyisistä jäsenistämme, ovat halunneet tukea aatetta nimellisesti vuosien saatossa, eikä jäseneksi liittymiselle ole ollut huomattavaa kynnystä vuosimaksun puuttuessa.

Monet jäsenemme eivät ole välttämättä edes tietoisia, että heidät lasketaan edelleen kuuluvaksi jäsenistöömme. Uusi jäsenyys velvoittaa jäsenen vahvistamaan jäsenyytensä vuosittain, ja pysymme paremmin ajan tasalla jäsenistöstämme.

Tulevan vuoden tavoitteena on, että yhä useampi jäsenemme, kuuluisi paikalliseen seuraan. Tulevaisuudessa henkilöjäsenet muuttuisivat jäsenseuroiksi, ja vahvistaisimme lajimme asemaa maassamme entisestään.

Näistä aiheista lisää myöhemmin. Kiitos kun jaksoit lukea!

Tomi

Puheenjohtaja, Suomen Street Workout ry


0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *